| ESR-verkot
kalastavat hyviä käytäntöjä
ITK’06 -konferenssissa
Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus
Palmenia
ESR-verkot kalastavat hyviä käytäntöjä
-workshopissa ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet
esittelevät tuloksiaan ja kertovat kokemuksistaan.
Tavoitteena on levittää projektien keräämiä
hyviä käytäntöjä tieto-
ja viestintätekniikan opetuskäytöstä.
Ammatillisen koulutuksen tavoitteisiin pyritään
pääsemään yhä useammin
opiskelemalla autenttisessa ympäristössä
oman alan työpaikalla. Koulutuksen järjestäjät
ja työpaikan toimijat ovat uuden haasteen
edessä; miten toteutetaan opiskelijan laadukas
ohjaus ja mielekkäät oppimistehtävät
työpaikalla? Workshopissa paneudutaan projektiesimerkkien
avulla opiskelijan ohjaamisen ja työpaikkaohjaajien
valmiuksien kehittämisen hyviin käytäntöihin.
Tilaisuuden kohderyhmänä on ammatillisen
koulutuksen kehittäjät. Workshopissa
esitellään ammatillisen koulutuksen
verkko-opetuksen kokemuksia. Lisäksi työstetään
uusia ideoita työelämäyhteistyön
sekä kansainvälisen toiminnan kehittämiseen.
Workshopin tulokset kootaan Etelä-Suomen
lääninhallituksen toimittamaan julkaisuun.
Tervetuloa jakamaan hyviä käytäntöjä
ja verkostoitumaan muiden ammatillisen koulutuksen
kehittäjien kanssa. |