Etusivu   Info   Ohjelma  Ilmoittautuminen  Blogit  Näyttelyosasto   Yhteystiedot   ITK'05

  

   FOORUMI

 

ITM-linja laajentaa lukion luokkahuoneen yliopistoon ja yritysmaailmaan
Kupittaan lukio, Juha Airola, Mia Peltomäki

Linkki esitysmateriaaliin

 

Kupittaan lukion informaatioteknologian ja median linja (ITM-linja) alkoi 17.3.2000 allekirjoitetulla yhteistyösopimuksella, jossa Kupittaan lukio, alueen korkeakoulut ja joukko ICT-alan yrityksiä sopivat yhteistyöstä, jonka tarkoituksena on saada tulevaisuuden osaajia Turun talousalueelle.

Korkeakoulut, yritykset ja lukio muodostavat kolmion, jonka kaikki kärjet ovat yhtä tärkeitä. Kolmikantayhteistyössä kaikki osapuolet tuovat ITM-linjalle oman erikoisosaamisensa. Yritykset saavat tulevaisuudessa asiansa osaavia ja motivoituneita työntekijöitä, korkeakoulut sitoutuneita ja hyvät pohjatiedot omaavia opiskelijoita ja lukion opiskelijat monipuolisen, virikkeellisen ja nykypäivään tiukasti sidoksissa olevan haasteellisen opiskeluympäristön.

Informaatioteknologian ja median linja on viimeisen kuuden vuoden aikana laajentunut lukiomme lisäksi 17 ICT-alan yhteistyöyritykseen ja kolmeen korkeakouluun. Samalla Kupittaan lukio on vakiinnuttanut asemansa Varsinais-Suomen johtavana tieto- ja viestintätekniikan keskiasteen oppilaitoksena.

Kupittaan lukiossa on vuosittain tarjolla n. 30 erilaista IT- ja media-alan kurssia, joita opettavat lukion omat ICT-alalle koulutetut opettajat. Lukiomme ei ole erikoislukio, vaan kaikki linjamme opiskelijat suorittavat ITM-linjan lisätehtävät normaalin lukio-opiskelun ohessa. Kupittaan lukiossa toimii myös tietoliikennetekniikan erikoiskoulutusta antava Cisco Networking Academy.

Korkeakoulumaailmassa yhteistyökumppaneitamme ovat TUCS eli Turku Centre for Computer Science, jossa ovat mukana Turun yliopisto, Turun kauppakorkeakoulu ja Åbo Akademi sekä Turun ammattikorkeakoulu. AMK:sta mukana ovat Turun taideakatemia sekä tietoliikenteen ja sähköisen kaupan osasto. Osa opiskelijoistamme suorittaa siten jo lukioaikanaan korkeakouluopintoja. Nämä opinnot opiskelija saa lukea hyväkseen niin koulussamme kuin myöhemmin päästessään suorittamaan jatko-opintoja. Opiskelijamme ovat menestyneet erittäin hyvin korkeakouluopinnoissaan. Viime vuosina korkeakouluyhteistyö on laajentunut myös tieteelliseksi tutkimusyhteistyöksi esimerkiksi matematiikan, ohjelmoinnin ja oppimisympäristöjen yhteydessä.

Yhteistyö ICT-alan huippuyritysten kanssa tarjoaa koulumme opiskelijoille paljon uusia mahdollisuuksia. Opiskelijamme pääsevät nauttimaan esimerkiksi yritysten asiantuntijaluennoista ja vierailukäynneistä eri kurssien yhteydessä. Lisäksi informaatioteknologian ja median linjan opiskelijat käyvät lukioaikanaan eri yrityksissä mm. tutustumiskäynneillä ja harjoitteluissa. Linjan opiskelijat osallistuvat myös erilaisiin uutuustuotteiden testaus- ja suunnitteluprojekteihin. Näin he saavat hyvän kuvan niin lähitulevaisuuden tuotteista kuin myös tuotteiden suunnittelu- ja testausprosesseista.

ITM-linja on onnistunut tavoitteissaan. Se on vakiinnuttanut paikkansa ICT-alan peruskouluttajana Varsinais-Suomessa. Linjan opiskelijat ovat lähes poikkeuksetta sijoittuneet jatko-opinnoissaan turkulaisiin korkeakouluihin ja menestyneet hyvin opinnoissaan. Linja ja sen toimijat ovat saaneet myös alueellisia ja valtakunnallisia tunnustuksia, esimerkiksi valtakunnallisen nuorkauppakamarin Tuottava Idea 2000 -palkinnon ja Turun kauppakamarin ja Uuden teknologian säätiön vuoden 2003 ICT-teko –palkinnon.

 

 

Hämeen kesäyliopisto • 03-6474 070 • kesayliopisto@hame.fi