Etusivu   Info   Ohjelma  Ilmoittautuminen  Blogit  Näyttelyosasto   Yhteystiedot   ITK'05

  

   FOORUMI

 

Lukioportaali kehittyneen TVT-toimintamallin mahdollistajana – viestinnän valtasuoni vai virtuaalinen virasto?
Tampereen yliopisto, Hypermedialaboratorio, Heljä Franssila, Marika Pehkonen

Linkki esitysmateriaaliin

 

Tampereella Sammon keskuslukiossa ja Tampereen aikuislukiossa otettiin käyttöön syksyllä 2005 tieto- ja viestintätekninen toimintamalli, ja toimintamallin osana Suomen ensimmäinen tehtävä- ja käyttäjäryhmäperustaisesti mukautettu sisäinen lukioportaali. Lukioportaalin toiminnallisuudet ja design on kehitetty pitäen ensisijaisena lähtökohtana koulun toimintaprosesseja ja eri toimijoiden tehtäväkuvia – opettajiston, lukion muun henkilökunnan ja opiskelijoiden arkipäivän työskentelyä.

TVT-toimintamallin suunnittelu toteutettiin tutkimusavusteisena kolmikantaisena yhteissuunnitteluna, johon osallistuivat lukioiden henkilökunta, toimintatutkijat ja teknologian toteuttajat. TVT-toimintamallin suunnittelu lähti liikkeelle lukio-organisaation toimintatapojen ruohonjuuritasoisesta analyysistä ja siinä esiintyvien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamisesta. Toiminnan pullonkauloja ja heikkouksia löydettiin niin henkilöiden tavoitettavuudesta, tiedotuksen tehokkuudesta, aineistojen, työvälineiden ja materiaalien saatavuudesta sekä suunnittelun ja päätöksenteon osallistavuudesta, läpinäkyvyydestä ja seurattavuudesta.

Toimintamallin käyttöönottoon liittyi sekä intohimoja että epäilyksiä. Myönteisissä skenaarioissa nähtiin että opiskelijat ja henkilökunta saavat joustavasti oikeat tiedot oikeaan aikaan sinne missä niitä tarvitsevatkin, asioiden moninkertainen ja -mediainen tiedottaminen ja paperilippulappuviidakko vähenee, pedagogiselle keskustelulle löytyy virtuaalinen aika ja paikka kun kiireisenä koulupäivänä ei ehditä syvällisemmin kohdata. Epäilykset liittyivät siihen, kohdataanko ihmisiä enää kasvokkain, moninkertaistuuko työ, kun työ- ja oppimisprosesseja viedään enenevässä määrin myös verkkoon, tuleeko opettajasta 24h saatavilla oleva etäopettaja lähiopetusvastuun lisäksi, voiko tekniikkaan luottaa?

Keväällä 2006 uusi TVT-toimintamalli on kokenut tulikasteensa, kun se on ollut hieman yli puoli vuotta lukioiden käytössä. Vaikka toimintatavan muutos vie organisaatiossa yleensä useampia vuosia, keskustelussa avataan tähänastista toimintamallimuutosta.

Millaisia ovat lukiotoimijoiden kokemukset uudenlaisesta tavasta suunnitella uutta toimintatapaansa ja lukioportaalia osallistavan yhteissuunnittelun menettelyin?
Työyhteisön panokset toimintatutkimukseen ja yhteissuunnitteluun ja suunnitteluprosessin tuomat tuotokset tähän saakka – kannattiko yhteissuunnittelu?
Missä vaiheessa nyt ollaan uuden toimintamallin omaksumisessa?
Miten toimintatavan muutos näkyy lukion työyhteisön toiminnassa? Näkyykö se?
Onko viestinnän ikuisuusongelmista päästy eroon?
Suurimmat muutosmoottorit ja motivaattorit – mikä tuottaa muutosta käyttöönottovaiheessa?
Mikä toimintamallin muuttamisessa on ollut haasteellisinta?
Mitkä lukioportaalin ratkaisut ovat osoittautuneet vahvoiksi, mitkä heikoiksi?
Miten opiskelijat ovat ottaneet uudet sähköiset työskentelymahdollisuudet vastaan?
Mitkä etukäteen asetetut skenaariot ovat toteutuneet, miten lukion arki on muuttunut – vai onko se muuttunut?

Keskustelijoina SAMPO-toimintatutkimushankkeen tutkijat Heljä Franssila ja Marika Pehkonen Tampereen yliopiston Hypermedialaboratoriosta sekä Sammon keskuslukion apulaisrehtori Eija Tiisala-Heiskala ja Tampereen aikuislukion apulaisrehtori Jaana Leppä.

Lisätietoja: http://www.uta.fi/hyper/projektit/sampo/

 

 

Hämeen kesäyliopisto • 03-6474 070 • kesayliopisto@hame.fi