Virtuaalinen opetusharjoittelun ohjaus
Turun normaalikoulu, Katrina Vartiainen

Kansallinen Virpeda –hanke (Virtuaaliset erilliset opettajan pedagogiset opinnot, 35 ov ) oli vuosina 2002-2003 käynnissä ollut hanke, jonka keskeisenä tavoitteena oli uudenlaisten etä- ja monimuoto-opetukseen perustuvien koulutusjärjestelyjen kehittäminen epäpätevinä toimivien opettajien kouluttamiseksi. Virpeda toimi yhdessä Kasvatustieteiden tiedekuntien virtuaaliyliopistohankkeen (KasVi) kanssa. Koulutus toteutettiin valtakunnallisena yhteistyönä eri tiedekuntien ja harjoittelukoulujen välillä, ja normaalikoulujen eNorssi-organisaatio vastasi opetusharjoittelun suunnittelusta ja järjestämisestä. Toimin Virpeda-hankkeessa opetusharjoittelun ohjaajana. Opetusharjoittelu kesti kalenterivuoden 2003, jonka aikana opetusharjoittelijani pitivät vuoden aikana 21 opetustuntia kentällä. Tunteja pidettiin joko yhteistyökouluissa tai harjoittelijan omina tunteina hänen oppilaitoksessaan. Etäharjoittelun lisäksi harjoitteluun kuului neljä lähiopetusjaksoa normaalikoulussa, joiden aikana harjoittelija piti yhteensä seitsemän oppituntia. Lähes kaikki harjoitustunnit, myös lähiopetusjaksojen tunnit, ohjattiin etäältä. Ohjaus toteutettiin useimmiten sähköpostitse, joitakin kertoja puhelimitse tai neuvottelupuheluina. Suunniteltu verkko-oppimisalustan käyttö ei onnistunut mm. teknisten ongelmien vuoksi.

Olen tutkinut virtuaalisen ohjauksen onnistumista harjoittelijoiden tuntisuunnitelmien ja itsereflektioiden sekä käytyjen ohjauskeskustelujen tuottamasta aineistosta. Virtuaalinen opetusharjoittelu tuotti paljon positiivisia kokemuksia, mutta toisaalta siitä löytyi myös kehitettäviä piirteitä. Yhtenä ongelmana harjoittelussa oli se, että pidetyt tunnit saattoivat olla toisistaan hyvinkin erillään ja satunnaisia eikä harjoittelijalle tullut kokemusta opetuksellisesta jatkumosta.

Ohjaajan antamista mallituntisuunnitelmista huolimatta tuntisuunnitelmat pysyivät varsin väljinä ja epätarkkoina eikä siten ohjauksessa päästy tarpeeksi syvälle. Usein ohjauksen ongelmana oli myös hyvin viime hetkellä kirjoitetut ja lähetetyt tuntisuunnitelmat, jotka eivät antaneet tilaa aidolle keskustelulle; ohjaaja pystyi vain lyhyesti kommentoimaan suunnitelmaa eikä harjoittelija enää ehtinyt vastata. Hyvin suunniteltu sähköinen lomake tuntisuunnitelmien pohjaksi olisi antanut selkeämmän raamin tunnin suunnittelulle ja tehnyt kommentoinnista ja keskustelusta helpompaa. Lisäksi Virpedan suunnittelussa olisi voitu antaa kenttäkoulun opettajalle aktiivisempi rooli. Kenttäopettaja olisi voinut olla mukana tuntisuunnitelmien kommentoinnissa, seurata tuntia ja antaa siitä verkossa myös ohjaajan luettavaksi omaa palautettaan. Nyt tunnista saatu palaute oli kokonaan opiskelijan itsereflektion varassa.

Opiskelijat kokivat Virpeda-harjoittelun avulla saaneensa lisää itseluottamusta opettajina ja innostuivat opettamisesta. Opetusharjoitteluvuosi antoi useamman vuoden epäpätevänä työssäolleelle harjoittelijalle lisää varmuutta ja rohkeutta kokeilla erilaisia työtapoja. Omien työskentelymenetelmien reflektointi, vertaisarviointi, suunnitelmien analysointi ja uusissa opetusympäristöissä toimiminen sekä ohjauksessa esitetyt vaihtoehtoiset näkökulmat selvästikin toivat lisäarvoa kokeneenkin opettajan työskentelyyn.