Web-pohjainen
oppimisympäristö lähemmäksi
käyttäjän työasemaa
Discendum,
Eric Rousselle
Web-pohjaiset ohjelmointityökalut, palvelinohjelmistot,
tietokannat ja selaimet ovat toki kehittyneet,
mutta oppimisalustojen perusarkkitehtuuri ei ole
muuttunut. Suurin osa nykyisistä alustoista
on tietokantaan ja http-palvelimeen pohjautuvia
sovelluksia, joiden käyttö tapahtuu
tavallisen web-selaimen kautta.
Web-pohjainen oppimisympäristö on ratkaisumallina
edelleen ylivoimaisesti suosituin. Käyttäjien
kannalta web-teknologiaan liittyy kuitenkin tiettyjä
rajoituksia. Työaseman sovelluksiin verrattuna
web-pohjaisten oppimisympäristöjen käyttöliittymät
ovat vielä kömpelöjä, suurimmat
rajoitukset löytyvät dokumenttien tuottamisesta
ja muokkaamisesta.
Discendum Oy on kehittänyt Java-pohjaisen
sovelluksen. Sen avulla käyttäjät
pystyvät muokkaamaan verkko-oppimisympäristössä
olevia dokumentteja ulkoisilla omalla työasemalla
olevilla sovelluksilla. Dokumenttien nopean ja
helpon päivitettävyyden lisäksi
sillä voidaan tukea ja mahdollistaa pedagogisesti
kiinnostavia toimintamalleja, esimerkiksi yhteisöllisiä
prosesseja.
Esittelemme puheenvuorossamme innovaation noin
puolen vuoden käyttökokemuksesta syntyneitä
kiinnostavia pedagogisia sovelluksia.
|